hikipinko

Koiratriathlon -- monipuolista kuntoilua koko koirakolle

(Julkaistu Belgianpaimenkoirat-lehdessä 5-6/2013)

Kaikkihan tietävät, mikä laji on triathlon. Se on se Alexander Stubbin ja muiden lommoposkisten masokistien harrastama laji, jossa ensiksi uidaan 3.8 km, sitten pyöräillään 180 km ja päätteeksi juostaan täysi maraton eli 42.2 km. Maaliin saavutaan räkä poskella ja kaadutaan yleensä suoraan sairastelttaan tiputukseen -- jos sinne asti edes selvitään.

Ja eihän tuolla lajilla pitäisi olla mitään tekemistä koiraharrastuksen kanssa, eihän? Niin minäkin luulin, mutta eräänä alkukesän päivänä vepetreenikaverini lähetti minulle linkin ilmoitukseen, jossa kerrottiin, että Hämeenlinnan kennelkerho aikoo järjestää koiratriathlon-tapahtuman. Ei toki täysillä "teräsmiesmatkoilla", vaan 200 m uintia, 5 km pyöräilyä ja 5 km juoksua.

Olen jo vuosikausia sekä uinut että juossut koirieni kanssa, usein jopa yhdistäen nämä kaksi lajia. En ole silti koskaan kunnolla pyöräillyt koirieni kanssa. Yllytyshulluna ilmoittauduin kuitenkin tervuni Pinkon (Hukkarullan Hikipinko) kanssa koiratriathloniin ja kaivoin fillarini naftaliinista.

Treenimme sujuivat ihan mukavasti. Uinti ja juoksu kuuluvat joka tapauksessa kesällä lähes päivittäiseen ohjelmaamme, ja pyöräilyn perusteet Pinko oppi oikeastaan yhdessä treenissä. Oma menoni oli koko ajan aika huteraa, kun en ollut vuosiin pyöräillyt ja pyöräilyvarusteena käytin heti alusta asti varmuuden vuoksi ns. springeriä sekä omani, koirani että kanssakulkijoiden turvallisuuden vuoksi. Tiesin, että tuolla tavalla emme pyöräilytuloksessa mitään sankaritekoja suorittaisi, mutta kisan järjestäjät vakuuttivat, että kyseessä on osittain leikkimielinen tapahtuma ja pyöräillessä tyyli on vapaa.

Vajaa viikko ennen tapahtumaa järjestäjät lähettivät minulle viestin, että tapahtuma valitettavasti perutaan osanottajien vähyyden vuoksi. Harmistuin tästä suunnattomasti, mutta parissa päivässä päätin, etten anna hyvän treenin mennä hukkaan, vaan pidän sitten samana päivänä mökkimaisemissamme ikioman koiratriathlonin ja mieheni Tepe saa toimia ajanottajana ja valokuvaajana. Päätin kirjoittaa tämän jutun, jotta saisin muitakin belgiharrastajia innostumaan lajin harrastamisesta joko ihan vain huvin vuoksi ja kuntoilumielessä, tai peräti innostumaan niin paljon, että virallinen koiratriathlon tulevina vuosina järjestettäisiin! Tässä siis muutamia vinkkejä ennen kaikkea ihan tavallisten kuntoilijoiden harjoitteluun.

Juoksu

Triathlonin kolmesta lajista koirajuoksu on varmastikin ylivoimaisesti suosituin ja useimmiten lajin harrastaminen on kenelle tahansa helppo aloittaa.

Koirajuoksua varten kätevintä on pukea koiralle vetovaljaat (esim. sopivankokoiset Y-valjaat, joissa mikään hihna ei paina tai hierrä koiraa), itselle vyötärölle leveä vetovyö ja niiden väliin puolijoustava canicross-liina. Tällöin koira saa vetää sydämensä kyllyydestä, ihmisellä jää kädet vapaiksi ja varusteet vaimentavat myös selkään kohdistuvia nykäyksiä. Nykyään canicross-varusteita saa ostaa jo useimmista lemmikkitarvikeliikkeistä, mutta etenkin nettikaupoissa valikoimat ovat hyvinkin laajoja ja jotkut valmistajat tekevät varusteita mittatilauksina ja muutenkin asiakkaiden toiveita kuunnellen.

Varusteita hankkiessa on hyvä miettiä mm. minkälainen vetäjä koira on sekä minkälaisessa maastossa aikoo juosta. Jos koira on hyvin energinen tai esim. nuori ja säntäilee vielä puolelta toiselle, vetovyössä on hyvä olla jalkahihnat, jotka ankkuroivat vyön riittävän alas ja suojaavat ihmisen selkäparkaa turhilta nykäyksiltä. Jalkahihnallinen versio voi pitkillä matkoilla kuitenkin olla vähän epämukava ja alkaa hiertää. Jotkut vetovyöt ovat muotoillumpia kuin toiset, ja esim. retkimallisissa voi olla varustetasku tai tila juomapullolle. Kannattaa kysellä omilta kavereiltakin käyttökokemuksia tai lainata varusteita kokeeksi, koska eri ihmisiä miellyttävät vähän erilaiset ratkaisut ja paljon riippuu myös siitä, minkälaisia matkoja haluaa juosta.

Vetoliinan pituus kannattaa valita myöskin koiran vetotyylin ja haluamansa maaston mukaan. Jos juoksee paljon poluilla, joissa olisi hyvä nähdä koiran ja itsensä väliin jäävät maastoesteet, liinan kannattaa olla melko pitkä, etenkin jos koira aina vetää hyvin eikä ole pelkoa, että liina vähän väliä sotkeutuu jalkoihin. Jos puolestaan juoksee paljon paikoissa, joissa pitää ohitella muita tai jos koira välillä pitää liinan löysällä, on hyvä hankkia lyhyempi malli.

Liinojen jousto-ominaisuudetkin vaihtelevat, ja jos on taipumusta selkävaivoihin, kannattaa hankkia mahdollisimman joustava liina. Koiran kontrolloiminen on kuitenkin helpompaa vain puoliksi joustavan liinan kanssa, ja lisäksi markkinoilla on liinoja, joissa on käsilenkki esim. ohitustilanteita varten.

Vetoliinan kiinnitys vetovyöhön voi olla joko avokoukkuun (kätevä, jos pitää saada koira nopeasti irti, mutta pahimmillaan epätasaisessa vedossa voi irrota vahingossakin) tai jonkunlaisella lukkomekanismilla. Mitä vauhdikkaampia lajeja aikoo harrastaa (erityisesti hiihto ja pyöräily), sitä tärkeämpää on, että koiran saa irrotettua vetovyöstä vauhdissakin.

Koiralle kannattaa opettaa, että juostessa ei jäädä nuuskimaan ja merkkailemaan, vaan edetään yhdessä mahdollisimman vauhdikkaasti. Koiralle voi alusta asti opettaa, että käskysana "juostaan" tarkoittaa sitä, että pysähdellä ei saa, ja esim. vaelluksilla käytettävä "kävellään" sitä, että koira saa halutessaan nuuskutella. Jos itse muistaa olla asiassa looginen, koira kyllä oppii eron nopeasti.

Canicrossissa koiran on hyvä osata ainakin suuntakäskyt (oikea, vasen) ja hiljentämis/pysähtymiskäsky. Itse käytän noiden lisäksi mm. käskyjä toisten kulkijoiden ohittamiseen, tien vasempaan tai oikeaan reunaan hakeutumiseen sekä käskyä "hanaa!", jolloin pitää pinkoa täysillä.

Mikäli koira ei ole innokas vetämään, sitä voi toki juoksuttaa hihnassakin. Toisaalta "vetämättömän" koiran kanssa voi hyvin käyttää canicross-varusteitakin, kunhan liina on vähän lyhyempi, ettei se sotkeudu koiran jalkoihin. Hyvin rauhallisen koiran kanssa välinaruna voi käyttää jopa lyhyttä fleksiä, jonka toisen pään kiinnittää vyölleen.

Pyöräily

Vauhdikkaimmillaan koirapyöräily on laji, jossa koira juoksee pyörän edessä ja vetää sitä samaan tyyliin kuin canicrossissa juoksijaa. Varusteetkin ovat tällöin samankaltaiset, mutta pyöräillessä liinan on syytä turvallisuussyistä olla suhteellisen pitkä.

Koirapyöräilyssä liinan voi kiinnittää joko polkupyörään (kiinnitysohjeita löytyy netistä) tai canicross-tyyliin ohjaajan vyölle. Pyöräilyssä on juoksua tärkeämpää, että liinan saa hetkessä irrotettua ja että liinan päässä ei ole metallilukkoa, joka voisi ponnahtaa koiraan ja satuttaa sitä.

Koirapyöräilyn versio, jossa koira juoksee edellä, vaatii ohjaajaltakin kohtuullista koordinaatiokykyä ja rämäpäisyyttä ja lisäksi sen harrastaminen vaatii tilaa, koska missään kaupunkien kevyen liikenteen väylällä muun liikenteen seassa ei tuolla tavalla voi edetä. Mikäli käytössä on metsäautoteitä tai riittävän hyväkuntoisia polkuja, lajia on helpompi harjoitella.

Koiran kanssa voi pyöräillä myös siten, että koira juoksee fillarin vierellä kytkettynä vetovaljaista pyörän runkoon kiinnitettyyn osittain joustavaan telineeseen. Näitä ns. springereitä on olemassa useilta valmistajilta, mutta kaikkien perusideana on sama: pyörän rungosta lähtee ulospäin palkki, joka estää koiraa tulemasta liian lähelle pyörää, ja siinä on joustava kiinnitysmekanismi, jonka saa koiran vetovaljaisiin. Tällöin koira voi halutessaan vetää pyörää, mutta meno on paljon kontrolloidumpaa ja vähemmän tilaa vaativaa kuin varsinaisessa koirapyöräilyssä. Tosin mitään nopeusennätyksiä tällä systeemillä ei tehdä.

Mikäli valitsee springerin käytön, kannattaa ainakin alussa silti kytkeä koira myös pannasta hihnaan ja pitää hihna omassa kädessä, jotta turhia yllätyksiä ei tulisi esim. jos koira yrittääkin nuuskia pientareita tai jos se aluksi yrittää väistää pyörää.

Uinti

Useimmat belgit ovat innokkaita uimareita ja uiminenhan onkin aivan erinomainen kuntoilumuoto koiralle, mutta yllättävän harva omistaja kuitenkaan ui kestävyysuintia koiransa kanssa. Syitä on useita, mutta tyypillisimmin ihminen on liian mukavuudenhaluinen mennäkseen luonnonveteen uimaan pitkiä matkoja, tai sitten koiran ja ihmisen yhteisuinti ei suju toivotulla tavalla. Monet koirat, ja etenkin paimenvaistoiset belgit, uivat ympyrää ihmisen ympärillä ja pahimmillaan haukkuvat tai jopa raapivat/näykkivat uimaria. Joidenkin koirien omassa uimatekniikassakin voi olla puutteita, koira saattaa esim. uida liian pystyssä asennossa.

Uimatekniikkaa koiralle voi opettaa koirien pelastusliivit päällä ja leikin varjolla, esim. heittämällä lelua veteen tai kahlaamalla koiran mukana. Alkuharjoittelussa voi olla hyötyä myös siitä, että joku kokeneempi koira näyttää mallia ja menee edellä veteen. Jos pentu tai nuori koira opetetaan menemään veteen ja uimaan rennosti pelastusliivit päällä, ne usein jo muutaman treenin jälkeen pystyvät uimaan ilman pelastusliivejä.

Ihmisen omaa uimatekniikkaa voi hioa sekä uimahalleissa että luonnonvesissä. Monet uimahallit järjestävät aikuisten uimatekniikkakursseja, jotka ovatkin nykyisin huippusuosittuja mm. juuri triathlon-harrastuksen kasvun myötä. Tärkeintä on osata uida rintauintia ("sammakkoa") riittävän rennosti, jotta ei turhaan jännitä hartioita ja toisaalta uinnin pitää olla niin varmaa, että esim. aallokko ei aiheuta turhaa paniikkia tai veden vetämistä henkeen. Kroolaaminen on useimmille "oikeille" triathlonisteille tärkeä taito, mutta koiran kanssa uidessa rintauinti on usein kätevintä ja riittää hyvin.

Märkäpuvun avulla ihminen voi aloittaa uintikauden luonnonvesissä huomattavasti aikaisemmin kuin ilman sitä. Märkäpuku myös kelluttaa hiukan, mikä lisää turvallisuudentunnetta. Puku myös suojaa uimaria koiran kynsiltä tai muilta naarmuilta. Triathlonisteille on omia, varsin tyyriitä märkäpukuja, mutta tavalliselle harrastajalle riittää urheilukaupasta tai halpatavarataloista saatavat puvutkin.

Koiran kanssa yhdessä uimisessa tärkeintä on, että omistaja päättää suunnan ja koira ei tule liian lähelle, eikä esim. raavi tai yritä kiivetä päälle. Olisi hyvä opettaa jo pentu uimaan rauhallisesti omistajan rinnalla tai edellä. Mikäli koiralla on taipumusta pyöriä uimarin ympärillä, koiran kun koiran saa uimaan suoraan eteenpäin seuraavalla tekniikalla: Pue koiralle valjaat, jotka istuvat sen päällä riittävän napakasti. Erityisen tärkeätä on, että valjaiden etuosa on suht tiukka, jotta koira ei missään nimessä saa uidessa vahingossa etujalkaansa jumiin valjaiden liian löysän etukappaleen hihnaan. Vaikka Y-valjaat ovat juostessa ja pyöräillessä koiralle parhaat, uidessa voi käyttää myös sellaisia, joissa rintahihna menee poikittaen rinnan yli, koska silloin tuota vaaraa ei yleensä ole. Riittävän napakasti istuvat Y-valjaat sopivat silti myös uimiseen. Mene koiran kanssa veteen, näytä sille kädelläsi haluamasi suunta ja asetu samalla koiran taakse. Ota käsilläsi tukeva ote joko kaulan tai rinnan ympäri tulevasta lenkistä mahdollisimman alhaalta ja ala tehdä uimapotkuja koiran takana, ohjaten sitä valjaista suoraan eteenpäin. Tämä tekniikka todellakin toimii, jos ote on hyvin alhaalta eli koiran etuosan kyljistä, läheltä vatsalinjaa. Mikäli yrittää pitää kiinni valjaiden selkäosasta tai esim. pannasta, belgin kaltainen liukas luikku pääsee halutessaan hetkessä kääntymään ympäri ja yhdessä uimisesta ei silloin tule mitään.

Mikäli matkauintikärpänen puree kunnolla, kannattaa ainakin syvissä vesissä ja pidemmillä matkoilla turvallisuuden vuoksi pyytää avustaja soutamaan vierellä, tai jos avustajaa ei ole käytettävissä, voi harkita pelastusliivien tai muun kellukkeen käyttämistä joko koiralla tai itsellä.

Muuta

Jos kaikkien kolmen lajin perusteet alkavat olla hallussa, niitä voi alkaa yhdistellä. Ei välttämättä kannata kovinkaan usein yhdistää kaikkia lajeja, mutta etenkin uimisen yhdistäminen joko juoksuun tai pyöräilyyn on hyvinkin suositeltavaa, koska uimisen jälkeen koira jaksaa taas juosta paljon paremmin. Oikeissa triathlon-kisoissa ja myöskin Hämeenlinnan koiratriathlonissa uinti on lajeista ensimmäinen, mikä onkin koiran kannalta oikein hyvä asia.

Triathlon-lajeista uinti ja juoksu ovat sellaisia, että niissä usein ihminen on vauhtia rajoittava tekijä. Pyöräillessä kannattaa sitten muistaa, että koiraa ei saa kohtuuttomasti rasittaa, vaikka itsestä tuntuisikin helpolta istua satulassa ja innostaa koiraa juoksemaan. Pyöräilymatkat kannattaa muutenkin pitää suhteellisen lyhyinä, sen sijaan uinti- ja juoksumatkoja voi huoletta kasvattaa koiran ja oman kunnon kehittyessä. Matkauintia voi ihan hyvin harrastaa parinkin kilometrin matkoina, ja juoksemisessakin koira yleensä selviää helposti samoista matkoista kuin ihminen, kunhan treeni on maltettu pitää riittävän vaihtelevana ja alusta on koiran tassuille ystävällistä.

Hyviä treenihetkiä kaikille tuleville triathlonisteille!

Teksti: Merja Tornikoski
Kuvat: Teemupekka Virtanen

P.S. Mikäli pelkkä canicrossin ja koirauinnin yhdistäminen kiinnostaa, tässä videolla esimerkki sellaisesta harrastuksestamme.

Uimatekniikka, jossa ohjaaja pitää kiinni koiran valjaista mahdollisimman alhaalta ja kontrolloi sen avulla uimisen suuntaa sekä estää koiraa pyörimästä ympäri. Jos ohjaaja potkii jaloillaan vauhtia ja koiralla on hyvä uimatekniikka, tälläkin tyylillä etenee varsin vauhdikkaasti.	Tällä uimatyylillä molemmat voivat keskittyä omaan uimiseensa, mutta koiraa voi sanallisesti ohjata takaapäin.
Pyöräilyosuudella. Tässä koira vetää pyörää sivulta, kiinnitettynä springeriin, ja lisäksi ohjaajalla on varmuuden vuoksi ote hihnasta.	Canicross-osuuden ja koko triathlonin loppukiri.

Takaisin koulutusjuttu-sivulle